Asiakkaidemme kokemuksia

Omakotitaloon valoa ja käytännöllisyyttä

Silja ja Petri tyttärineen ostivat kolme vuotta sitten 80 -luvun alussa rakennetun omakotitalon, joka oli täysin alkuperäisessä kunnossa. Talo kaipasi kipeästi uudistusta. Sisustamista rakastava pariskunta toivoi kokonaisilmeeseen vaaleampaa, valoisampaa ja käytännöllisempää ratkaisua. Yläkerroksen remontista pariskunta uskoi selviytyvänsä omin voimin, muuta alakerran osalta he kaipasivat ammattilaisen apua, sillä ennakoitavissa oli myös rakenteisiin kohdistuvia muutoksia.

Perhe oli aiemminkin toteuttanut pienempiä ja suurempia remontteja ja kaikkien osalta remonttiavun valinta oli tehty huolella ‒ eri yrityksiä kilpailutettaessa tärkeimpiä kriteereitä olivat luotettavuus, laatu ja asiakkaan huomioiminen. ”Hinta-laatusuhteella on tietysti merkitystä, mutta me olemme kyllä aina menneet laatu edellä. Huoneistoremontti Ykkönen on ollut todella onnistunut valinta ja voimme lämpimin mielin suositella heitä kaikille, ja näin olemme itse asiassa jo tehneetkin! Tässä uusimmassa remontissammekin tuli mutkia matkaan kun vanhojen pintojen alta paljastui yllätyksiä, mutta nämä kaikki hoidettiin mutkattomasti ja ammattitaidolla. Erityisesti pidämme siitä, että asioista keskustellaan avoimesti ja kaikki asentajat ovat olleet hyviä paitsi työn laadussa, myös asiakaslähtöisessä toimintatavassaan.”

Nyt alakerran tilava oleskeluhuone suorastaan kutsuu viettämään aikaa yhdessä perheen kanssa kun synkkä mäntyinen katto ja tummat seinäpinnat on vaihdettu tilaa avartaviin valkoisiin pintoihin ja lattian kokolattiamatto on vaihtunut näyttäviin metallinhohtoisiin laattoihin. Pisteenä i:n päällä ovat upeat valaistusratkaisut, joilla tilan tunnelmaa voidaan vaihtaa ‒ ikkunoiden yläpuolelle asennetut RGB -valot tekevät huoneesta milloin jouluisen punaisen, milloin raikkaan keltaisen tai tunnelmallisen sinisen. Kodinhoitohuone koki myös suuren muutoksen ja tilaa saatiin lisää siirtämällä seinää, jota nyt koristaa upeat lasitiilet. Wc:n kauniit valkoiset pinnat saivat rinnalleen maskuliinisen näyttävän kiviseinän, joka upean toteutuksen ansiosta tekee pienestä tilasta ylellisen ja viihtyisän.